keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Kotitehtävä nro:1

Kotitehtänä meitä käskettiin miettiä työpisteen työturvallisuutta, työpisteen toimivuutta ja omia työtapoja.

Työpisteen työturvallisuus:

 Pöly ja epäjärjestys aiheuttavat vaaratilanteita.

 Lattiat on syytä putsata päivittäin.

 Roskat roskiin.

Maalipöly on vaarallista hengittää ja sitä on kaikkien tasaisten pintojen päällä.

Osa kappaleista on painavia, jotka voivat aiheuttaa selän kipeytymisen, jos kappaleita ei osaa nostaa selkää säästellen.

Maalihyllyn ensimmäisellä tasolla olevat laatikot ovat liian korkealla, nosto menee reippaasti yli hartialinjan.

Tyhjänä roikkuva ripustuskoukku voi takertua esimerkiksi vaatteisiin.

Maalauskaapin ylätason ritilä on irti ja se saattaa aiheuttaa kompastumisia tai putoamisia.

Pesussa käytettävät kemikaalit ovat haitallisia.

Kiire sekä rasittaa, että luo vaaratekijöitä.
Ylimääräisiä nostoja yli hartialinjan ja turhia kumartumisia pitäisi välttää.
Linjalla on kuumia kappaleita ja teräviä reunoja, joita pitää varoa.



Omassa työpisteessä parannettavaa edellä mainittujen työturvallisuusriskien lisäksi on:

- Työpisteen viihtyvyyttä lisäisi se, että radio kuuluisi paremmin.
- Työpisteeltä ja sen läheisyydestä poistaisi kaiken turhan tavaran.
- Työmääräykset ja huolto-ohjeet pitäisi päivittää.
- Maalauskaappi saisi olla antistaattinen.
- Tilaa saisi olla enemmän.
- Informaatio saisi tulla maalarille paremmin.
- Kaikki jotka ovat työpisteellä töissä tietävät mitä tekevät.
 

Työtavoissa ja käytännöissä parannettavaa:

- Hälläväliä asenne pitäisi unohtaa kokonaan.
- Maalauspäivät voisi suunnitella paremmin.
- Pitäisi oppia kommunikoimaan paremmin.
- Muistaa, että uudet ehdotukset eivät aina ole huonoja.
- Täytyisi oppia delegoimaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti