Tiistai 17.9.2013
Tänään oli aika tutustua erikoismaalauksiin, kynäruiskulla maalaamiseen ja straippaukseen.
Aamu aloitettiin kynäruiskun anatomialla ja miten kyseinen laite oikea oppisesti puhdistetaan.
Tämän jälkeen tutustuttiin erilaisiin kynäruiskuihin. Nopealla tutkailulla huomasi, että mitä halvempi ruisku, sen enemmän tavaraa tulee mukana. Kun kynäruiskuun oltiin tutustuttu oli aika käsitellä straippauksen alkeita.
Kyseinen maalausmenetelmä kuulostaa aluksi hyvinkin helpolta, mutta heti kun maalaamista väärät mittasuhteet saaneen pensellin kanssa harjoteltiin, huomasin, että suoran ja tasapaksun viivan tekokin oli haaste. Straippauksen historiasta sen verran, että maalausmenetelmä on saanut alkunsa jenkkilässä mainoskylttien maalareilta, josta sitä on jalostettu eteenpäin aikojen saatossa. Suomessa se ei ole vielä kovin yleinen, vaikka menetelmän osaavia henkilöitä täältäkin jo löytyy. Kiitos heidän aktiivisuuden, netistä löytyy paljon suomenkielisiäkin sivustoja, joissa aiheeseen voi tutustua paremmin.
Ennen käytännön kokeiluja käski Jari kaikkien piirtämään liekkiä muistuttavia kuvioita sapluunaksi liekkikuvion tekoon.
Siinä on meikäpojan tekemät sapluunat, ei nyt näytä kovinkaan liekiltä, mutta kun noita olisi sopivasti pyöritelly taululla niin kyllä siitä liekki olisi syntynyt.
Kun molemmat erikoismaalausmenetelmät oltiin käyty läpi, oli aika tarkkailla menetelmiä käytännön asteella.
Ensin oli vuorossa kynäruisku ja True Flames maalausmenetelmä.
Lyhyen alkupuheen jälkeen Jari aloitti mallin maalaamisen ja nopeasti huomasi, että tämä henkilö joko osaa hommansa tai maalausmenetelmä on suhteellisen helppo, mutta olen oppinut sen, että mikä täällä näyttää helpolta ei todellakaan ole sitä.
Jari näytti "sillain vähän tosta noin ja pikkasen noi ja noi" ,miten se liekki alkoi syntymään siihen taululle.
Nyt liekkiin on tehty pohjalle kuvio ja liekin ympärille "usvaisempia" liekkejä. Liekin keskiosaa korostettiin valkoisella, jotta myöhemmin liekki näyttää enemmän liekiltä.
Valkoisen päälle maalataan keltaisella, jotta liekin keskiosa näyttää aidommalta.
Ja tässä on valmis liekki kuvio.
Näiden vaiheiden lisäksi liekin kuvioo häivytettiin, korjattiin, värjättiin ja liekkiin lisättiin koko ajan lisää kuviota, mutta noin pääpiirteittäin se menisi näin.
Sitten oli aika valita, että halusiko olla liekeissä vai straipata ja itse menin straippaamaan. Aloitimme straippauksen muotoilemalla siveltimen sopivaksi ja teimme siveltimelle ensimmäisen huollon. Maalaaminen aloitettiin viivoja piirtämällä ja siinä koko tiistai iltapäivä menikin.
Tässä on tiistai päivän tuotos Sauronin silmä.
Keskiviikko 18.9.2013
Keskiviikko olikin tarkoitettu sitten harjoitteluiden jatkamiselle ja pikkuhiljaa alettiin harjoitella viivan sijasta ässiä ja miettiä/suunnitella, mitä meinaa päivän päätteeksi tehdä harjoitetyöksi. Jos ajatteli, että suora viiva oli vaikea, niin ässien teko oli sitten melkei ylitsepääsemätöntä. Parin tunnin taistelun jälkeen kysäisin opettajalta, että missä on vika kun ei onnistu ja vastaus oli niinkin yksinkertainen kun tekniikassa ja pensselissä. Ranne rennommaksi ja pensseli puhtaaksi ja uutta maalia niin kyllä se siitä, ja kyllähän se sit jollainlailla alkoi onnistumaan. Itse sain päivän päätteeksi tehtyä tällaisen työn.
Nimi on Kiinalainen juttu.






,
