torstai 16. toukokuuta 2013

16-17.5.2013 lähiopetuspäivät


Torstai 16.5.2013

No niin, taas on hyvin opettavainen päivä takana ja on opittu jotain uutta ja ihmeellistä pintojen käsittelymenetelmistä. Jos väitettäisiin, että nimenomaan uv-valolla aiheutettaisiin maalissa kuivumisreaktio, en olisi vielä keskiviikkona ottanut puhujaa todesta, mutta tämän päivän jälkeen uskoisin henkilöä ja kuuntelisin mitä hän yrittäisi kertoa. Koska en oikein tuota märkämaalauksen tekniikkaa hallitse, meni minulta jonkun verran tietoa ohi, mutta sen opin, että ei se ihan mikään läpihuutojuttu olllut.
Minun päiväni alkoi koulussa sillä, että valittiin kolme lokaria, joita alettiin käsittelemään.
Ensin ne puhdistettiin liukkarilla, jonka jälkeen niiden päälle ruiskutettiin Sikkens Autosurfacer UV  isosyanaattivapaata UV kuivuvaa filleriä. Kun ruiskutus työ oli tehty, oli aika laittaa kappaleet kuivumaan. Yksi lokari vietiin pihalle ja loput kaksi kuivatettiin sisällä uv lampun edessä. 5min  uv-a valossa, niin aine oli täysin kuiva ja valmiina jatkokäsiteltäväksi. 
Henkilökohtaisesti en tiedä kauanko fillerin kuivuminen muilla tekniikoilla kestäisi, mutta kuvittelisin, että tämä tapa olisi hyvin kustannustehokas niissä paikoissa jossa muutenkin pohjamaalataan paljon pieniä osia. Suurilla osilla tulisi ongelmaksi uv- valaisimien hinta, koska määrällisesti niitä tarvittaisiin enemmän, mutta myös niiden sijoittelu, jotta pinta saataisiin kerralla kokonaan kuivaksi. Tottakai pinta voidaan kuivata osissa lohko kerrallaan, mutta tehokkuus heikkenee heti kun "kuivumisaika" pitenee.
Tämän jälkeen hioimme lokareiden pinnan karheaksi, jotta seuraavaksi ruiskutettava vesimassa  

tarttuisi pintaan. Vesimassan tarkoitus on peittää maalattavan kappaleen pinnalla olevat värierot, jotta pinnasta väristä tulisi mahdollisimman tasalaatuinen.
Sitten lokarit käsiteltiin Sikkens Colorbuild plus non sanding fillerillä
jotta pintaan saataisiin lopullinen väri. Pinnat käsiteltiin kaksi kertaa täydellisen peittävyyden saavuttamiseksi. 
Lopuksi lokarit käsiteltiin vielä Sikkens Auto Clear LV superior kirkaslakalla kahteen kertaan ja niin lokarit olivat valmiit.



Perjantai 17.5.2013

Perjanta menikin sitten veljen saabin vanteiden puhdistamisessa ja maalaamisessa, joten tästä päivästä ei jääny paljoo kerrottavaa jälkipolville... ai niin ja tulihan siinä ohessa hiottua yhtä autoa mutta eipä siittäkään paljoo kerrottavaa jääny.